« Remonttisuunnitelmalla päähän | Main | Remonttitaitoiselle »

Tää taitaa olla niitä hazardihommia vaan

Kauhea haloo on noussut Hazardin kolumnista Tony Halmeesta. Koko juttuhan koski enemmän meitä iltajuorujen lukijoita ja Kaarina pilkkasi minuakin, Disneyn kuvakerrontaan tottunutta. Olen melko varma, että vielä kirkasaivoisena kulkenut Tony Halme olisi pitänyt tuosta pakinasta ja antanut samalla mitalla takaisin. Hazardilla ja edesmenneellä Halmeella oli paljonkin yhteistä. Tony tiesi ja Kaarina tietää edelleen, että sitä enemmän puhutaan mitä lujempaa aukoo päätään. Tony Halme onnistui tavoitteessaan hyvin ja Kaarina Hazard on pääsemässä hyvään vauhtiin. Vainajistahan ei perinteisesti saisi puhua pahaa, koska puolustautuminen on mahdotonta. Jokainen voi kuitenkin antaa mielikuvituksensa lentää ja miettiä mitä Tony olisi Kaarinalle vastannut. Kuvitelmien lentoa voi helpottaa lukemalla Wikisitaateista Halmeen kuolemattomia lausahduksia.

Olen ilmeisesti viimeisiä uskollisia Blogilistan käyttäjiä. Uskollisuuttani on kuitenkin viime aikoina koeteltu lujasti. Tämän vuoden puolella on ollut todennäköisempää, että Blogilista antaa time out -ilmoituksen kuin että pääsisin seuraamaan suosikkejani. On hiuskarvan varassa, että luovutan ja alan suosiolla seurata kaikkia blogeja readerin kautta. Jos palvelu ei toimi, eikä parannusta luvata, on siitä silloin luovuttava. Harmillista, sillä jo perinteiden takia haluaisin jatkaa Blogilistan käyttöä.

Ahdistaa.

Comments

Minäkin olen ihmetellyt blogilistan toimivuutta ja toimimattomuutta viime päivinä, kun olen etsinyt muotiblogeja. Aika tuskaista. Readererillä olen itse jo kauemman aikaa blogeja seurannut.

Itse mietin myös muotibloggaukseen siirtymistä mutta anonyyminä se on hieman hankalaa. Mutustelen silti ideaa, vaikka pistit heti aluksi aika lujat pohjat.

Olen lipsunut uskollisesta blogilistuudestani minäkin viime päivinä. Harmaantuisi hiukset jos sen toimimista odottelisi.

Tuo kolumni oli hyvä. Varmaan moni ajatteli kansallissankarilööppien ääressä jotain samansuuntaista, mutta harva sitä ääneen julisti mediakukkulalta silti. Hienoa että joku sentään.

Mikä se reader on ja miten sitä käytetään?

Iltalehdessä hierotaan käsiä, Aleksi Valavuori Halmeen puolustajana hieroo käsiään, Kaarina Hazard hieroo käsiään ja Tony Halme hieroisi käsiään, jos eläisi. Homma meni kaikilta putkeen. Hazard kirjoitti hyvin, ollaan sitten kolumnin moraalista mitä mieltä tahansa.

RSS-syötteenlukijoitten kautta voi lukea vaikkapa blogien kirjoituksia. Kaikille tutun Gmailin käyttäjille simppelein vaihtoehto on Google Reader eli "Google-syötteenlukija" suomeksi. "Lisää syötetilaus" -painiketta klikkaamalla annetaan niiden blogien osoitteet, joita haluaa seurata.

Etpä ole ainoa jota ahdistaa. Tykkään kovasti blogilistan selkeydestä verrattuna google readeriin, vaikka sitäkin käytän kun kaikki ei listalla ole. Nyt kuitenkin nyppii kun saa reloadia ja reloadia.

Joo, blogilista ahdistaa ja pahasti. Sinänsä surullista, koska en halua siitä luopua.

Hazardin kolumni on loistava, paras anti löytyy sieltä keskustelupalstalta. Hyvää päivää ja vittu morjens!

Blogilistan mataamista on kestänyt jo niin kauan, että epäilen ovatko ylläpitäjät itse edes vilkaisseet koko listaa kuukausiin.

Erityisen paljon pidin keskustelupalstalla niistä kommentoijista, jotka ilmoittivat Hazardin takia lopettavansa Iltalehden tilauksen.

Hazardin kolumni oli hyvä, ihmisten medialukutaito ei ole yhtä hyvä. Hazardhan todellakin kritisoi median tapaa rakentaa "sankareita" tonyista, mikoista ja mateista. Näitä riepotellaan ja käytetään hyväksi säälimättä. Ja Hazard kritisoi myös sitä, miten kansalaisiin - varsinkin meihin itä-helsinkiläisiin - mediassa suhtaudutaan. Ylenkatse on melkoinen ja lähiöstä juttua tehdessä aina haastatellaan ostarin kaljaveikot.

nyt mä laitan blogilistalle meiliä, alkaa mennä hermot nyt ihan just! laita säkin pliis! ehkä ne tekee jotain.

Laitoin jo eilen mailia menemään. Tänään tuli vastaus, jossa luvattiin viimeistään ensi viikon alussa parannuksia nopeuteen. Toivottavasti lupaus pitää kutinsa.

ah hyvä. joo mä odotan kanssa innolla vastausta.

Jos jotain siitä kolumnista pitää sanoa, niin kaikki muu meni hyvin, mutta ajoitus oli ehkä liian aikainen. Etenkin kun antaa kansalle samassa lauseessa suoraan välineet nollata koko viestin sanoma. Väkisinkin miettii oliko tärkeämpää herättää kohua kuin oikeasti yrittää ottaa taas esiin se olennainen kysymys.

Aivan varmasti kyseessä oli tahallinen sohaisu muurahaispesään, pesästä hyökkäsi vain odotettua enemmän muurahaisia kimppuun.

Hazard ei ole yhtään Tony Halmetta kummempi, molemmilla tarkoituksellinen ärsytys on se mistä lähdetään liikkeelle.

En usko, että Tony Halmeen älylliset lahjat olisivat riittäneet tarkoitukselliseen ärsyttämiseen. Hän vain oli sellainen.

Suorastaan itkettää jo kun turhaan koittaa raivoisasti rämpyttää Blogilistaa auki. Vähän tuntuu auttavan, kun koittaa päästä Blogilistan etusivulle, eikä suoraan omiinsuosikkeihin. Hartaana toivon, että se herää vielä henkiin. Mozillassa on ihana lisäosakin saatavilla kuin sitä varten luotuna, Snap Links muistaakseni, jolla saa yhdellä klikkauksella kaikki päivittäneet sivut omille välilehdilleen. *huokaus*

Kyllä minä uskon Tonyn ammattipainiaikoinaan omaksuneen tarkoituksellisen suunpieksännän.

Toivottavasti kehitysblogissa luvatut parannukset suorituskykyyn tulevat nopeasti käyttöön.

Post a comment