Pientä pintaremonttia
Eilen sivusilmällä näin pätkän maikkarin Pientä pintaremonttia -ohjelmasta. Kuulin budjetin 3000-4000 euroa ja näin hieman lopputulosta. Aika paljon pikkurahalla saadaan aikaan. Kävin netissä tsekkaamassa toteutuneen suunnitelman speksit.
Netin esittelyssä mainitaan lainatuiksi ainoastaan Ikean keinutuolit. Siispä oletamme kaiken muun hankitun neljällä tonnilla. Tsekataanpa.
- Noa Home -sisustustakka maksaa halvimmillaan 790 euroa.
- Stockholm-sarjan nojatuoli Ikeasta maksaa 590 euroa.
- Myös sohva on hommattu Ikeasta, kaikkein halvin mahdollinen maksaa 299 euroa.
- Suunnitelmassa mainitaan myös Twiggyn lattiavalaisin, 1175 euroa.
- Biljardipöytä pitäisi myös löytyä, hyvin halvan saa 329 euroon.
- Allaskaappi uusittin Idon kaapilla, halvin versio maksaa 117 euroa.
Lisäksi noin tusina valaisinta, uudet kaakelit lattiaan, seinät maalattu, pannuhuone kätketty verhoilla, vaijerit niitä varten, spottivalaistus kattoon, alumiinireunainen peili, naulakot, koristeikkuna, wc-paperiteline, pyyhkeet ja muita tekstiilejä, pyykkikori ja teline, uusi ovi, jolle sahattu uusi aukko, tv-taso, sohvapöydät, jakkarat, valokuvataulu, baarituolit, mattoja ja kahvipöytä.
Valaisimia on niin paljon, että niiden lamppuihinkin kulunee 50 euroa, ehkä enemmän. Jos lasketaan jäljelle jäänyt raha tasan kaiken muun kesken, käytettävissä on alle 20 euroa per esine, mikäli kaakelointi on laskettu yhdeksi esineeksi.
Työn osuutta ei ole laskettu vielä lainkaan.
Jokin tässä ei nyt täsmää. Vaikka kaikki tavarat olisivat vuokrattuja, varsinaiseen oikeaan remonttiin on jäänyt varsin vähän valuuttaa ja hintaa nostettiin silti 10 000 euroa. Ehkä siksi kohde on edelleen myymättä.
Edit:
Tänne on näköjään tultu etsimään "Pientä pintaremonttia" -ohjelmassa esillä ollutta peili-tv:tä. Voin kertoa, että se ei ole etsijöitä varten. Tuo pieni lainattu sisustuselementti maksaa vajaat 7000 euroa.

Comments
Jospa ostavat muualta?
Tai osaavat tingata?
Posted by: anonilli | 20.03.10 17:50
Satuinpa katsomaan tuon jakson ja heti suunnitelmien esittelyvaiheessa ihmettelin miten mm. Kartellin valaisimet ja kolmen tonnin budjetti saadaan menemään yhteen. Mutta sitten lopputulosta esiteltäessä mainittiin, aivan ohimennen sivulauseessa, että kaikki kalustus tehtiin lainakamoilla. Koko budjetti käytettiinkin siis remonttiin.
Posted by: Nina | 21.03.10 01:17
Miten joku tavallinen saisi vuokrattua tuollaisen kasan tavaraa epämääräiseksi ajaksi? Täytyyhän lainatavaroissa laskea budjettiin todellinen vuokra ja lisäksi jonkun varastotilan vuokra, johon ne omat tavarat väliaikaisesti laitetaan.
Oikeasti noiden kalusteiden vuokrauskustannus olisi satoja euroja viikossa.
Posted by: b. | 22.03.10 19:24
Siis ymmärsinkö oikein: tyypit lainaa/vuokraa kalusteita kämppään, jotta se saataisiin myytyä kovemmalla hinnalla???
Posted by: kervå | 23.03.10 13:34
Oikein ymmärretty. Elämä on ihmeellistä.
Posted by: b. | 23.03.10 15:08
Olen itse ihmetellyt noita remonttiohjelmia juuri siksi, että kaksi remonttia suunniteltuani ja budjetoituani tiedän aika tarkkaan, miten sitä rahaa kuluu ja mihin. Joko nuo saavat ohjelmaan pirusti sponsorirahaa tai käyttävät lainakamoja.
Tuolla Kervå kysyi, että lainaako tyypit kalusteita kämppään myyntiä varten. Kyllä vain: suurissa kaupungeissa on nk. asuntostylisti-firmoja, jotka tulevat kotiisi ennen myyntiä, maalaavat pari seinää valkoisiksi (jos niin sovitaan), heivaavat ruttuiset kalusteesi säilöön ja tuovat design-mööpeleitä tilalle, sekä asettavat tuoreet tulppaanit ja vihreät omenat silleen kivasti. Sitten myymään asuntoa. Stylistipalvelu maksanee muutaman tonnin ja kuulemma sillä saa kymppitonnin enemmän myydessä...juu, uskoo ken tahtoo. En minä ainakaan asuntoa ostaessa niitä mööpeleitä katso vaan seiniä, lattioita ja pohjapiirustusta...
Posted by: Birdy | 25.03.10 10:38
Vuokrahuonekaluilla luulisi olevan viikkohinnan. Jos asunnon myynti kestää stailauksesta huolimatta kuukausia, luulisi kustannusten nousevan aika korkealle, koska omille kamoilla pitää vuokrata lisäksi säilytystila.
Posted by: b. | 04.04.10 17:37
Ohjelmassa kerrotaan, että asunto sisutettiin LAINATAVAROILLA. Kuinka joku viitsii nähdä noin paljon vaivaa tällaseen kirjoitukseen ja laskutoimituksiin, mutta ei vaivaudu katsomaan itse ohjelmaa kunnolla. On se jännä.
Posted by: tarkkis | 01.09.10 15:35
Lainatavaroistakin joutuu maksamaan. Vai kuvitteletko tarkkis ihan oikeasti saavasi ilmaiseksi huonekaluliikkeestä kotiisi tuhansien eurojen kalusteet, joita käytettyinä ei voi enää myydä, jos itse teetät vastaavan stailauksen?
Kyse on nyt siitä, että tuon ohjelman budjeteilla ei tavallinen ihminen saisi oikeassa elämässä mitään aikaiseksi varsinkin kun suunnittelijakin haluaa silloin palkkion, jonka tv-yhtiö nyt maksaa.
Hassua, että joku viitsi kommentoida vaivautumatta lukemaan tarkemmin tätä bloggausta ja edellisiä kommentteja. On se jännä.
Posted by: b. | 02.09.10 21:10
What refreshing shock your posts are. these posts are aiding me in exploring some needed specifics. You’ve added to my study in your posting.
Posted by: pillen marken | 03.12.11 09:03