Sisustamisen riemua
Tämä taloyhtiön remontti alkaa jo riipiä. Ymmärrän kyllä, että kun on vuosikymmenet asuttu tekemättä mitään suurempaa remonttia, tulee nykyisille asukkaille maksun aika. Siihen olen varustautunut jo vuosia sujauttamalla säännöllisesti valuuttaa sukan varteen. Lisää pitää kerätä, remontit eivät tähän lopu.
Kuten ilmeisesti kaikissa isoissa taloyhtiöremonteissa, myös täällä pääurakoitsija on jaellut pienempiä urakoita ulkopuolisille osapuolille, jotka taas palkkaavat työntekijänsä sieltä, mistä halvimmalla saavat. Silloin duunarit eivät puhu suomea. No, voihan ulkomailtakin tuleva riuska työmies olla pätevä. Päteviä saattavatkin olla mutta kalentereista eivät piittaa tuon taivaallista. Jos rappukäytävään on teipattu tai postiluukusta tipahtanut aanelonen, joka kertoo aikatauluista, lähtökohtaisesti ne eivät pidä. Marginaaliksi pitää laskea vähintään viikko.
Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että ikkunat ja parvekkeen ovet pitäisi vaihtaa tai korjata. Yllättäen asialla ovat ihan kotimaiset jannut. Ikkunoiden edustat piti tietenkin tyhjentää remontin ajaksi. Kämpässäni se tarkoittaa totaalista kaaosta, koska kaikkea ei saa osiin purkamatta pois tieltä.
Kirjoitan tätä tällä hetkellä makuuhuoneen ovella. Oven suusta pilkottaa osa työhuoneen pöydästä, jonka makuuhuoneeseen mahtuneella osalla lepää tietokone. Työhuone on käyttökelvoton. Myös olohuone on käyttökelvoton, koska yllättäen varsin suuri osa huonekaluista sijaitsi tyhjennettävällä alueella ja lisäksi työhuoneen kamoista osa on siellä varastoituna.
Huonekalujen siirtokehotus tuli viime viikolla. Sen jälkeen sentään sisäikkunoita on hävinnyt, äänieristys on siis nollassa. Korjattaville ulkoikkunoille tai kokonaan vaihdettaville ikkunoille ei ole tehty mitään. Alempien kerroksien vauhtia katsellen en pidä todennäköisenä, että vielä ensi viikolla pääsisin kalustamaan kämppääni takaisin asuttavaan kuosiin.
Ahdistaa. Jospa ennen ensilunta tämä olisi loppu.
