Allekirjoittanut on säälittävä pelkuri, joka värisee kauhusta kuullessaan sanan hammaslääkäri. Niinpä ehtikin vierähtää vuosi jos moneskin ilman vierailua tohtorin hiostavassa kidutuspenkissä. Itse asiassa tarkkaa muistikuvaa edellisestä käynnistä ei ole, joskus viime vuosituhannella kuitenkin.

Päivänä eräänä herra b. rouskutteli broiskukoipea antaumuksella. Antaumus johti siihen, että kieli havaitsi suussa olevan jotain outoa. Olin nielaissut reippaahkon palan lohjennutta hammasta siivekkään lihan mukana. Perkele, ei hyvä. Kieli vieraili koko ajan synteneessä aukossa ja tuntui uppoavan kokonaan sinne. Nyt olisi pakko mennä hammaslääkäriin.

Selvisi, että kunnalliselle puolelle pääsisi vasta kesän jälkeen näin vähäpätöisen vaivan takia. Siispä surffailin tovin netissä ja valitsin yksityisen hammastohtorin rehkimään purukalustoni syövereissä. Tulevan laskuttajani valikoin sillä perusteella, että hinnasto oli luettavissa poraamon kotisivuilta, joten pystyin jotenkin arvioimaan tulevia kustannuksia.

Ensimmäisellä käynnillä olin hyyyyvin hermona. Odotellessa puudutuksen vaikutusta pyysin lääkäritätiä tutkimaan samalla koko hammaston ja antamaan pelvoittavan tuomionsa. Viisi reikää ja hammaskiveä vaikka pihan kivetykseen. Paha ientulehdus. Olin huojentunut, odotin vielä pahempaa. Päässäni laskin lannistuneena tulevaa lovea pankkitilissäni.

Nyt kun homma on ohi, olen köyhtynyt vajaa 400 euroa. Kirpaisi, vaikka vielä pahempaan olin varautunut. Kokemus oli astetta muistikuvia miellyttävämpi, hammaskiven poisto ultraäänellä ei ole niin vituliasta kuin perinteisesti taltalla ja vasaralla.

Saattaa olla, että siirryin pysyvästi yksityiselle puolelle huollattamaan leegojani. Pääsen hoitoon silloin kun haluan ilman kuukausien jonotusta. Jossain vaiheessa palvelusta kannattaa maksaa, vaikka ahdistaisikin.