« The Helicopter / Skywatch Friday | Main | Ilo »

Rätei ja lumpui

Katsellessani sivusilmällä aamulla telkkaria, havaitsin muutaman muotibloggaajan saaneen naamansa valtakunnalliselle kanavalle. Naiset olivat lähteneet suorittamaan hurjaa askeettista suoritusta, kuukauden aikana saa käyttää vain kuutta vaatekappaletta. Alusvaatteita, kenkiä ja päällysvaatteita ei lasketa. Hurjaa! Miten ne pystyvät. Kun katselin duunissa lähimpiä särmien takana istuvia naamoja, totesin, että yksikään ei käytä enempää kuin kuutta vaatekappaletta kuukaudessa. Osa selviää kuudella vaatekappaleella loppuvuoden.

Taidankin osallistua haasteeseen. Kaksi villapaitaa, fleece, parit farkut. Vielä jää yksi vaatekappale varalle. Elän haaveessa, että sortseja voisi vielä käyttää mutta näyttää siltä, että ne voi unohtaa tältä vuodelta ja sandaalitkin saa heittää komeron perälle. Aamulla fillaroidessa tarvitsisi pikemminkin hanskoja ja tätä vauhtia kohta pipoakin. Lämpimän kesän jälkeen hyiset kelit tuntuivat tulevan normaalia jyrkemmin.

Ahdistaa.

Comments

Mä selviän kolmella, jos kylpytakki lasketaan vaatteeksi. Jos ei niin kahdella.

Jooh... mutta en sitten halua tämän enempää julkisuutta tälle asialle.

Kuukauden pelkässä kylpytakissa liikkuminen olisi koleaa. Tosin joku soittaisi kuitenkin viranomaiset paikalle ensimmäisellä kauppareissulla ja etsittäisiin uusi pehmustettu sijoituspaikka.

Jopa minä, nainen, selviän kuudella vaatteella hyvin. Jossain sanottiin ettei kotona pidettäviä kotivaatteita lasketa, sillon selviäisin hyvinkin 3-4 vaatteella. En edes omista kun yhdet farkut, pitäisikin ostaa uudet kun nuo nykyiset alkaa hajota.

Teekkareillahan on tämä kaiken sään päällysvaate. Siihen vaan toppauksia..

Kolmella vaatteella saa jo vaihtelua eli ihan luksusta. Teekkari teoriassa selviäisi yhdellä vaatekappaleella mutta syksyiset kelit ja teekkarimaiset elämäntavat saattavat vaatia vaihtovaatetta.

Täytyy näköjään lieventää spammiasetuksia kun kaikki kommentit tipahtavat roskiin.

Kuudella pärjää ihan hyvin, paitsi jos on jotain hulluja kissanristiäisiä tiedossa.

Spämmiasetukset on hauskoja. Omassa blogissani menevät nykyään kans kaikki kommentit roskiin, mutta onneksi ne saa sieltä noukittua. Sit jos höllentää niitä asetuksia niin alkaa tulla kaikenmoista mieskuntolääkitysmainosta läpi. Aina jotain väärin.

Spämmäys on taas syksyllä lisääntynyt. Pakko pitää filtteri aika kevyellä, koska muuten oikeat kommentit voivat vahingossa jäädä spämmiviidakkoon.

Post a comment