Mikä ihana kävelykeli, kun hiekat ovat sulaneet jalkakäytävän jääkerroksen sisään ja vesi liukastaa lopputuloksen kuolettavan vaaralliseksi.

Tänään poistuttuani sorvin ääreltä töpöttelin varovaisin askelin kohti kotipesää. Lähes perillä huomasin nurkan takaa heilahtavan jalan, kivijalkakaupan kassin, kännykän ja hatun. Akrobatia oli kuin Tintti-sarjakuvista. Joku meni huolella märässä peilijäässä nurin. Näky oli sen verran koominen, että hieman hymyilin toisen onnettomuudelle.

Hymy alkoi kuitenkin hyytyä kun nurkan takaa näkyvä jalka ei noussutkaan ylös. Kun pääsin kohdalle kurkkasin missä kunnossa kaveri on tantereella. Miehen ilme oli hyvin tuskainen ja pökkyräinen. Piteli kylkeään kunnes huomasi katsoa kättään. Hepulla oli käynyt todella huono tuuri. Juuri siitä kohtaa oli katu revitty auki ja oli iskenyt kätensä terävään kivenlohkareeseen. Seurauksena pitkä, ruma ja syvä haava ranteessa kämmenen puolella, verta ulostautui varsin kiitettävästi. "Näyttää kuin olisin yrittänyt itsemurhaa", mies totesi.

Poimin toverin kassin kadulta ja tungin pois lentäneet ostokset sisään. Kysyin pääseekö ylös vai tarvitseeko apua. Ilmeisesti kylkiluut olivat lisäksi murtuneet, kaveri keräili muutaman minuutin itseään että uskalsi edes avun kanssa yrittää pystyyn. Mietin mistä kohtaa ottaisin kiinni, että en sotkisi itseäni vereen, enkä itse kaatuisi.

Lopulta yhteisponnistuksella mies pääsi ylös. Kerroin henkilökohtaisena mielipiteenäni, että tuo ranne on niin pahalta näyttävä ja vuotava, että kannattaisi mennä sairaalaan sen kanssa. Mies kiitteli avusta ja päätti käydä hakemassa viereisestä baarista apua, "kun siellä kuitenkin on tuttuja".

Kiitos kysymästä, mies oli vesiselvä. Ostoskassissa mm. punaista maitoa ja pekonia. Ei olutta. Luultavasti menee kuitenkin illalla paikalliseen puuduttamaan tuskaa ja vitusta useammalla huurteisella.

Minä ainakin menisin.