« Mikä pähkinä? | Main | Tulisi jo »

Siittiöitä ja politiikkaa

Oho, jopas on aikaa, ilmaveivejä ja neekeriukkoja ehtinyt vyöryä sitten edellisen polkkauksen. Viimeksi kotipihalla oli vielä lunta, nyt ollaan taas päästy siihen vuodenaikaan, jolloin mäntyjen siitospölyt värjäävät parvekkeen, auton, ihan kaiken keltaiseksi. Jopa fillarin satula keltaistuu muutamassa tunnissa. Ahdistaa.

En oikein ymmärrä Saksan päätöstä sammuttaa valot ydinvoimaloistaan. Jostain germaanit joutuvat pieraisemaan sen neljänneksen kuluttamastaan energiastaan, jonka lokaalit fukushimat ovat tuottaneet. En millään usko, että tuuli- tai aurinkovoimalat kovin nopeasti pystyvät vajetta täyttämään. Siispä sakemannit joutuvat ostamaan virtaa töpseleihinsä ulkomailta ja se virta on luultavasti tuotettu ydinvoimalla. Mitä järkeä? Alan kohta kannattamaan muutaman lisäydinvoimalan rakentamista Suomeen. Ainakin oltaisiin omavaraisia ja voitaisiin tehdä bisnestä myymällä muualle lamppuun valkeaa.

Hallitusneuvotteluja seuratessa on myös tullut mieleen, että mitä järkeä? Melkein voisi kuvitella, että kohta Lehden vitsi onkin totta. Kaikki puolueet ovat oppositiossa. Tämä voisikin olla hyvä vaihtoehto. Virkamieshallitus pystyyn, jota johtaisivat vanhat jäärät. Osmo Soininvaara, Sauli Niinistö ja Erkki Tuomioja kärkipaikoille. Ehkä juonikkaalle Mauri Pekkarisellekin voisi jonkun salkun suoda. Väyrynen olisi jo liikaa. Voitaisiin muutaman vuoden tuolla mennä ja katsoa sitten myöhemmin saavatko jyrkit, jutat ja paavot maahan rauhan ja ihmisille hyvän tahdon.

Post a comment