Lisää veroja! Vihdoinkin!
Aivan loistava asia tuo kaavailtu Yle-vero. Vihdoinkin vapaamatkustajat joutuvat myös osallistumaan kustannuksiin ja maksu on oikeudenmukaisempi sinkuille, köyhille ja opiskelijoille. Toki parempi olisi budjettirahoitus, edistystä tämä olisi silti.
Ja tietenkin keskustelupalstat ovat taas täynnä vihaisia mielipiteitä:
- Se taitaa olla semmonen homma, että minun kirjat siirtynevät hyvinkin äkkiä pois Suomesta kun tämmöinen vero astuu voimaan.
- Onneksi olen päättänyt muuttaa tästä soviet finlandiasta pois. Eihän tätä jaksa kukaan.
Veikkaisin, että suurin osa ruikuttajista on katsonut viimeiset 10-20 vuotta luvatta televisiota ja säästänyt siinä muhkean tukun rahaa kaltaiseni hölmön kustannuksella.
Nyt perheellisiä taas sorretaan, konkurssi tulee tämän takia. Ensi vuonna maksu on 252 euroa, 2013 vero olisi kahdelle työssäkäyvälle aikuiselle 280 euroa. Maksettavaa kahden aikuisen perheelle tulee lisää 1,16 €/kk aikuista kohden. Vähemmästäkin kannattaa harkita muuttoa maasta. Eri asia on se, onko veron määrä kohdallaan. Vain kahdessa maassa maksetaan enemmän tällä hetkellä tv-luvasta. Olisiko mitenkään mahdollista, että Yle voisi hieman viilata kustannuksiaan?

Comments
Kas, siinähän se aika lailla tulikin, kiitos.
Nyt ei tarvinnut itse kirjoittaa tätä.
Posted by: Mika | 15.12.11 14:26
Tack.Toki toisenkin mielipiteen olisi kernaasti lukenut.
Posted by: b. | 15.12.11 20:22
Budjettirahoituksen ongelma on se, että se on budjetissa ja sitä sitten olisi kuka milloinkin nipistämässä ja kuka milloinkin kasvattamassa. Mitään järkeä tai ennustettavuutta rahamäärän vaihtelussa ei olisi.
Nyt kun se ei ole budjetissa, siitä ei olla jatkuvasti riitelemässä, koska se ei ole ns. muusta pois.
Minusta Yle saa kyllä viilata kustannuksiaan, mutta palvelut ja kanavat saisi jättää ennalleen. Nettipuolta jne. voisi ihan parantaakin.
Kuinkakohan paljon perusinfran myynti Digitalle pilkkahinnalla kasvatti Ylen kustannuksia?
En kauheasti ihmettelisi vaikka se olisi enimmäkseen Ylen budjetin kasvun takana.
Posted by: anonilli | 15.12.11 20:44
Totta, oikeassa olet budjettirahoituksesta. Kyllä tämä sittenkin on parempi malli.
Olisi kiva nähdä laskelmat tuosta Digitan diilistä. Se ei koskaan vaikuttanut kovin järkevältä ratkaisulta.
Posted by: b. | 15.12.11 21:02
Olisiko se näitä:
Jakelu ja tietoliikenne (vain YLE:n 2010 & 2011 tilinpäätöksissä):
2008 38 853,4 k€
2009 44 055,8 k€
2010 43 536,5 k€
Ennen kaikkea (2010 tp):
Liiketoiminnan muut tuotot (M€)
2006 32,5*
2007 33,3*
2008 21,3
2009 23,3
2010 21,7
*) sisältää toimilupamaksuja
Pitäisiköhän nuo tuoda takaisin..?
Vaikea sanoa mitään kummempaa, mutta lähinnä kuitenkin kulut nousivat 2010 yli 30M€, josta 15M€ eläkekuluja ja 4,5M€ muita henkilöstökuluja.
Sen enempää en osaa näitä lukea ja tämäkin varmaan meni väärin.
Posted by: anonilli | 16.12.11 03:50
*2009 & 2010..
Posted by: anonilli | 16.12.11 03:51
Joo, ompas tosi reilua tämä. Kaikki kun ei oikeasti katso telkkaria, siitä tulee 280 euron turha vuotuinen maksu meidän perheelle. En tosiaankaan ymmärrä miksi kanavia eivain voi laittaa maksukortin taakse. Se olisi ollut reilua ja oikeudenmukaista, maksat siitä mitä katsot, nyt minun selkänahastani otetaan sinunkin katsomiset, vain koska satun olemaan suomalainen veronmaksaja.
Posted by: Tarza | 16.12.11 23:41
Ylen palvelut ovat myös internetissä ja todennäköisesti sinäkin olet niitä joskus käyttänyt. Ei maksukortti ole vaihtoehto. Tämä maa on täynnä yleishyödyllisiä verovaroin kustannettuja palveluja, joita toiset käyttävät ja toiset eivät.
Minä maksan itse omasta selkänahastani katsomiseni, siitä sinun ei tarvitse huolestua. Aika harva perheellinen lestadiolaiset pois luettuna on ilman televisiota. Saattaa olla, että olen ehkä tähän asti maksanut myös sinunkin katsomisesi.
Posted by: b. | 17.12.11 13:46
Väitätkö minua valehtelijaksi? Minä en katso ylen tai minkään muunkaan kanavan ohjelmia millään välineellä, vaikka en tunnusta mitään uskontoa. Toisin kuin ilmeisesti sinä, minä tunnen paljonkin tälläisiä ihmisiä ja osa heistä (myös minä) on jopa perheellisiä. Läheskään kaikki lupaa maksamattomat ihmiset eivät katso televisiota ja muut ylen palvelut taas eivät ole tähänkään asti olleet riippuvaisia lupamaksuista, niiden käytäminen on siis lain mukaan ollut sallittua myös lupaa maksamattomille ihmisille.
Posted by: Tarza | 17.12.11 18:27
No joo, tunnen vain muutaman televisiottoman, enkä yhtään lapsiperheellistä paitsi lestadioilaissukulaiset.
Niillä lupamaksuilla käyttämäsi muut Ylen palvelut on tuotettu eli minä olen maksanut ne siis puolestasi. En käy oopperassa ja nykyään varsin harvoin kirjastossakin. En silti jaksa valittaa siitä, että sinne menevät rahani.
Posted by: b. | 17.12.11 19:51
Ameriikan suunnasta kannattaa katsoa mallia siitä, miten hyvin maksa vain käyttämistäsi palveluista -malli (eli yksityistäminen) toimii keskiverrolle sukankuluttajalle. Tai näkeehän tätä Suomessakin esim. yksityislääkärien subventoinnissa (kannattaa lukea vaikkapa Soininvaaran kirjoituksia aiheesta).
Posted by: anonilli | 18.12.11 00:00
Vaikka tv-maksuja vastustankin, minusta Yle pitäisi rahoittaa valtion budjetista, niin on tämä tuleva kuitenkin reilumpi kun nykyinen. Ei nykyään köyhä työtön/opiskelija maksa tv-lupaa, koska ei kerta kaikkiaan ole semmoiseen varaa, sossukin odottaa sinun maksavan sen toimeentulotuen perusosasta. Vaikka kyllähän se kirpasee kun joutuu maksamaan jostain mitä ei käytä, toisaalta maksammehan me verona paljonkin asioita joita emme itse käytä. Nyt vaan toivon, että sossu ei miinusta maksua menoista ja oleta edelleen ihmisten maksavan veroa "omasta pussista", sillä muutoksen jälkeenhän maksu ei ole enää vapaaehtoinen.
Mainoskanavia muuten aina parjataan uusinnoista, mutta kyllä Yle vetää ihan pohjat siinä asiassa. Joitain ohjelmia uusitaan jopa kolmesti viikossa ja uudet kolme kertaa parin kuukauden päästä. Yle on viime vuosina ostanut myös jo mainoskanavilla nähtyjä höttöjenkkisarjoja... Missä on laadukkaat kotimaiset sarjat? Tähänkö ne kaikki rahat oikeasti menee?
Posted by: sea | 18.12.11 04:05
Anonilli, Soininvaara on harvinaisen fiksu kaveri. Aina ei voi olla samaa mieltä mutta kyllä minä sen ministeriksi huolisin.
Sea, käsitykseni mukaan sinun tulosi jäävät niin pieneksi, että sinun ei tarvitse maksaa lainkaan tulevaa veroa. Itse pidän Ylen HBO:lta ostamia sarjoja varsin laadukkaina. Toki voi miettiä pitäisikö sillä rahalla tukea enemmän kotimaista tuotantoa.
Posted by: b. | 18.12.11 14:11
Niinhän siitä oli puhetta että Ylen saa aikamoiseen alihintaan HBO:n tuotantoa juuri sen vuoksi, ettei sillä ole mainoskatkoja.
Kuinka paljon sillä rahalla sitten ostaisi suomalaista tuotantoa on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Ja siis jotain kunnollista tuotantoa eikä pelkkää "realitya" tai amatöörit telkkariin -roskaa. Olisi oikeasti kiva nähdä miten joku Levyraati, Suomen tietoviisas tai Luontoilta nykyään pärjäisi. (Noitahan varmaankin tekee pikkurahalla.) Levyraadissa saisi sitten olla niitä kunnolliseen analyysiin kykeneviä eikä kasaa pop- ja rock-tähtösiä suoltamassa niinku siis -mutua.
Posted by: anonilli | 18.12.11 16:32
Kun on niin tunnollinen (eli tyhmä) että on kahden hengen perheessä maksanut usean vuoden ajan kahta tv-lupamaksua (kaksi asuntoa), en valita yhtään uudistuksesta. Minä tunnen sellaisia perheitä, joissa ei esim. lääkärin ja DI:n palkalla ole varaa maksaa tv-maksua, mutta on varaa ostaa 400 000 euron talo. Meinasin viedä tuparilahjaksi kuitin omasta tv-maksustani ja kortin, jossa sanotaan, että me maksetaan teidän telkkarinkatsominen...
Ja tämä tosiaan on parempi kuin budjettirahoitus, jää vähän liikkumavaraa vaikkapa kotimaiselle poliittiselle satiirille (jota ei äkkiseltään mietittynä paljon näy mainoskanavilla, jos nyt ei valtavasti YLElläkään). Lisäksi pienituloiset hyötyvät, kun maksu on porrastettu ja pienituloisimmilta kokonaan poistettu.
Posted by: Onna | 18.12.11 21:46
Anonilli, epäilen, että mainitsemasi ohjelmat eivät nykyään keräisi riittävää katsojamäärää. Levyraadin korvaavat Idolsit ja vastaavat mutta "Tupla tai Kuitti" -tyylisen ohjelman haluaisin takaisin. Tuollaiset ohjelmat ovat halpoja tehdä, joten kyse on vain siitä löytävätkö vielä yleisön.
Onna, vastaavia perheitä minäkin tunnen. Lisäksi videot pitää imuroida netistä, mitä sitä turhaan vuokrauksesta maksamaan.
Posted by: b. | 19.12.11 23:07
Hih...!
Olen aina luullut, että Benerope tuotta ainoastaan hyviä valokuvia toellisuudestamme. Nyt huomaan, että hän hyvällä kirjoituksellaan on tuottanut upean " kirjallisen " kuvat kansakunnan ajattelusta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Muutamien kommentoijien mielipiteen ovat kansanvalistuksellisesti omituisia, tai ainakin mielenkiintoisia.
Tunnen joitakin näitä MTV-uutisiin uskovia. Joulupäivänä toivon vain, että heidän osuutensa pysyisi marginaalisena.
Kaupallinen media on yhtä vaarallinen kuin diktatuurinen media. Kaikkine putteineen YLE sentää yrittää jotain ja on edes muodollisessa ohjauksessa.
Hyvää joulunaikaa sinulle !
Posted by: Tillman | 25.12.11 21:02
Hih...!
Olen aina luullut, että Benerope tuotta ainoastaan hyviä valokuvia toellisuudestamme. Nyt huomaan, että hän hyvällä kirjoituksellaan on tuottanut upean " kirjallisen " kuvat kansakunnan ajattelusta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Muutamien kommentoijien mielipiteen ovat kansanvalistuksellisesti omituisia, tai ainakin mielenkiintoisia.
Tunnen joitakin näitä MTV-uutisiin uskovia. Joulupäivänä toivon vain, että heidän osuutensa pysyisi marginaalisena.
Kaupallinen media on yhtä vaarallinen kuin diktatuurinen media. Kaikkine putteineen YLE sentää yrittää jotain ja on edes muodollisessa ohjauksessa.
Hyvää joulunaikaa sinulle !
Posted by: Tillman | 25.12.11 21:03
Joo'o. Viimeisen vuoden aikana en ole käyttänyt kuin kahdesti ylen nettisivuja. En kertaakaan ole kuunnellut ylen radiokanavia ja minulla ei, ihan oikeasti, ole ollut n. seitsemään vuoteen televisiota.
Se tekee sitten n.140 euroa per käynti ylen sivustolla.
Posted by: Tearcandy | 30.12.11 09:36
Myöhäiset kiitokset Tillmanille toivotuksista.
Tearcandy, 140 egee per nekku on maksu. Laskusi väheni juuri 70 euroon eli puoleen per käynti. Suosittelen käymään useammin Ylen sivustoilla, ottaa päähän vähemmän. Asenne on kuitenkin kohdallaan, edelleen panisin.
Posted by: b. | 19.01.12 22:12
Valitettavasti on niin että mikä tahansa kiinteä ja pakollinen vuosimaksu ei pysy kohtuudessa kovin pitkään. Ensimmäisen kerran keskustelu korotuspaineista alkaa paria kuukautta ennen ensimmäisen laskun lähettämistä (ellei ole jo alkanut).
Kiinteä maksu jolle ei ole asetettu ehdotonta ylärajaa tai esimerkiksi maksimikorotusta (~0,1 - 0,5% vuodessa tms) on helppo myydä kohtuullisena ja korottaa sitä tavan mukaan ensin muutamalla kymmenellä prosentilla ja myöhemmin lisää aina kulloisenkin tarpeen mukaan.
Pakollinen maksu ei ohjaa YLEä parantamaan ohjelmatarjontaa, tehostamaan toimintoja tai kehittämään palveluita. Maksu mahdollistaa sen sijaan organisaation paisuttamisen ja tarjoaa erinomaisen motivaation rajoittamattomille kustannusten nousulle.
Sikäli jos tavoitteena olisi YLEn toimitojen takaaminen ja samalla organisaation suitsiminen ja toimintojen kehittäminen sellaiseen suuntaan että se palvelee palveluiden käyttäjiä, kiinteä maksu olisi pitänyt laskea merkittävästi nykyistä alemmas. Sopiva taso olisi esimerkiksi 20-40€ tuntumassa jokaista täysi-ikäistä taloudessa asuvaa kohti vuodessa. Maksun suurin sallittu vuosittainen korotus tulisi rajata tiukasti, esimerkiksi 0,5% - 1% vuosittain.
Tämä perusmaksu takaisi YLElle rahoituksen välttämättömien toimintojen pyrittämiseen. Tämän perusrahoituksen lisäksi YLE voi saada lisärahoitusta maksukortin takana olevasta ohjelmatarjonnasta.
Posted by: Anon | 24.01.12 14:41
Edellisessä unohdin mainita että suunniteltu maksu on laskettu sen mukaan että YLE säilyy nykyisen kokoisena, tai laajenee hieman, eli siis n. 3200 - 4000 henkilön työnantajana, vaikka käytännössä olennaisten palveluiden järjestämiseen riittäisi noin neljäsosa tuosta.
Posted by: Anon | 24.01.12 16:16